Arvostelussa: Rush (****)

Rush (2013)

Ohjaaja: Ron Howard

Pääosissa:  Chris Hemsworth, Daniel Brühl, Olivia Wilde, Alexandra Maria Lara

Ensi-ilta Suomessa: 13.9.2013

Rush on Ron Howardin uusin elokuva  joka kertoo James Huntin (Chris Hemsworth) ja Niki Laudan (loistava Daniel Brühl) tarinan vuoden 1976 Formula 1 mestaruus kamppailusta.

Itse näin elokuvasta trailerin ensimmäistä kertaa joskus viime keväänä ja odotukset tämän perusteella eivät olleet sen suuremmat.

Syitä tähän on kaksi:

- Ron Howard ei ole pitkiin aikoihin tehnyt oikeasti hyvän tai kiinnostavan elokuvan (Da Vinci Code ja Angels and Demons luultavasti ainoat mitä isompi elokuvayleisö muistaa, ja nekin osoittautuivat suhteellisen tylsiksi elokuviksi).

- Elokuvan aihe. Formula Ykkösistä ei ole tähän päivään asti tehty hyvää elokuvaa. Autokilpailu on muutenkin ollut perin vaikea aihe elokuvantekijöille Mainittakoon Tony Scottin Days of Thunder (1990)  ja Renny Harlinin Driven (2001) Days of Thunder on kylläkin lähellä sydäntä, mutta lähinnä nostalgia syistä.

Rush on kuitenkin alkuperäisodotuksiini nähden  positiivinen, jopa ilmiömäinen suoritus Herra Howardilta. Rush elokuvan Howard on yhtäkkiä palannut  "Apollo 13, A Beautiful Mind sekä Cinderella Man" tasoisille päivilleen.

Howardin Cinderella Man sai vuonna 2005 yllättävän vähän huomiota. Mielestäni voimakas ja tunteisiin vetoava elokuva.

Katsoja nimittäin ei tarvitse olla kiinnostunut itse lajista jotta hän ymmärtäisi elokuvan päälle. 

Autokohtaukset ovat toki mahtavasti toteutettuja (varsinkin äänet ja elokuvan leikkaus huippuluokkaa), mutta Niki Laudan ja James Huntin välinen "kamppailu" radan ulkopuolella on elokuvan selkäranka ja hyvin vahva sellainen.

Elokuva ei sisällä klassisen kliseistä  ”hyvä vastaan paha” asetelmaa, minkä takia kamppailu ja draama tuntuu todentuntuiselta eikä niinkään tekaistulta Hollywood materiaalilta. Amerikkalainen Ron Howard toki pitää mahtipontisuudesta, mikä luultavasti syy siihen että elokuvaan on sujautettu vuorosanoja jotka eivät ole osa tätä maailmaa (eli "one line:ereitä" joita Lauda tai Hunt tuskin oikeassa elämässä lausuivat).

Kokonaisuus on silti aidon tuntuinen, varsinkin Laudan onnettomuuteen liittyvät kohtaukset (pelottava mutta hienosti toteutettu sairaalakohtaus) sekä elokuvan loppupuoli joka on tyyliltään synkempi ja dramaattisempi kun mitä alkupuolisko antaa luvata. Daniel Brühlin rooli Niki Laudana onkin niin hyvä että olisi pieni vääryys jos hänelle ei Oscar ehdokkuus tästä irtoa.

Daniel Brühl Niki Laudana

Teknisesti elokuva on yhtä huippuluokkaa. Tietokone-tehosteet pysyvät hyvin minimissä eivätkä koskaan rikoa kokonaisuutta. Elokuvan budjetti (noin 38miljoonaa dollaria) on nykyelokuvien mittapuulla hyvinkin vaatimaton, silti elokuva on visuaalisesti hyvinkin vaikuttavan näköinen ja tuntuinen.

Ron Howardin mukaan mahdollisimman paljon kuvattiin aidosti elokuvaa varten.

Tyrellin kuusipyöräinen luonnollisesti myös mukana.

Kameratyöskentely tuo myös tietynlaista raikkautta Ron Howardin tavallisesti hyvin perinteiselle tyylille. Elokuvan kuvauksesta vastaakin Anthony Dod Mantle, jonka CV:hen kuuluu elokuvat Slumdog Millionaire, 28 Days Later sekä myös Danny Boylen uusin ohjaama elokuva Trance.

Olin myös huomaavinani varsinkin elokuvan alussa, että Huntin maailmaa kuvattiin elokuvassa värikkäämmin. Tiukkia lähiotoksia sekä muutenkin enemmän "Hollywood" tyyliä seuraten. Elokuvan hypätessä Niki Laudan tarinaan, niin kamera käyttäytyi maltillisemmin ja tuntui melkein kun olisi katsonut jonkun saksalaisen dekkarin 80-luvulta. Tämä ei mitenkään kritiikkinä elokuvaa kohtaa, koska se luo hyvän eron hahmojen välille. Myöhemmin tarinan yhdistyessä, niin myös kuvaustyyli yhdistyy johonkin Slumdog Millionairen ja Apollo 13 (minun mielestä Howardin paras elokuva) välimuotoon.

Ron Howard ja Anthony Dod Mantle

Huonoja puolia elokuvassa on ehkä vain muutama pieni asia, silti ne ovat mainitsemisen arvoisia. Itseäni häiritsi tyyli käyttää tv- sekä radioselostajia liiallisiin määriin itse kilpailukohtauksissa. Sen tarkoitus lienee kertoa kilpailun kulusta, mutta jos kamera on tiivisti esimerkiksi Huntin auton sisällä (ja jopa moottorin sisällä) niin tämä ylitse vuotava selostus vie pois autenttisesta tunnelmasta olla "auton sisällä". 

Tämä häiritsee  varsinkin elokuvan "loppurytinöissä" missä kuvaus, ääni, musiikki luo mahtavan tunnelman ja kokonaisuutta osittain pilataan tällä selostuksella. Amerikkalaisyleisölle tämä lienee mahdollisesti suunniteltu, jotta he ymmärtäisivät missä heille vieraassa lajissa mennään.

Toisella katsomiskerralla kyseinen "häiritsevä tekijä" ei kuitenkaan enää juurikaan iskenyt korvaan.

Myös tietynlainen liiankin tyylitelty visuaalinen ilme (ja Chris Hemsworthin suoritus välillä hivenen liian sankarimainen) ja leikkaus laskee jollakin tavalla minun kokonaisarvosanaa, mutta sekin vain hivenen. Syy tähän ei ole että se ei toimisi, mutta se muistuttaa katsojaa että tässä katsellaan elokuvaa eikä todellisuutta. Apollo 13 elokuvaa katsellessa nimenomaan realistinen kuvaustyyli oli osa mikä viehätti. Kilpailukohtauksissa Rushin tyyli on "spot on", mutta radan ulkopuolella leikkaus on välillä liiankin hektistä.

Pienet ovat siis ne huonot puolet, ja muuten kokonaisuus on perin onnistunut.

Hemsworth ja Hunt

Brühl ja Lauda

Pähkinäkuoressa suosittelen elokuvaa kaikille jotka haluavat elokuvaviihdettä sekä kunnollista elokuvadraamaa samassa paketissa. Luulen myös että elokuva kestää useamman katsomiskerran, itse ainakin nautin siitä jopa enemmän toisella katsomiskerralla.

Lisämaininnan ansaitsee elokuvan loistava soundtrack, jonka takana on Hans Zimmer. Monesti suomalaiskriitikot kritisoivat useasti hänen mahtipontista tyyliään, mutta tässä elokuvassa musiikki on kuitenkin täydellisessä symboosissa kokonaisuuden kanssa.

Tässä pieni näyte:

Arvosanani: Vahvat **** tähteä.